Hyvän sään aikana
Hanna Nikkasen ja työryhmän Hyvän sään aikana: mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken on merkittävin Suomessa vuonna 2017 julkaistu tietokirja. En ole katsonut viime vuonna julkaistujen nimekkeiden luetteloa läpi, mutta sanon tämän silti silmää räpäyttämättä täydellä varmuudella. Mikään muu asia maailmassa ei tällä hetkellä ole tälle planeetalle niin tärkeä kuin se, miten reagoimme ilmastonmuutokseen. Tämä kirja havainnollistaa selkeästi sen, mitä muutos Suomessa tarkoittaa, ja sen, mitä sen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi tehdään - ja ennen kaikkea: mitä kaikkea olisi tehtävä. Siksi aivan kaikkien täytyy lukea tämä kirja. Jos et ole vielä lukenut sitä, lupaa minulle, että teet sen ensi tilassa. Oikeastaan, kun olet päässyt tämän lauseen loppuun, mene varaamaan kirja kirjastosi verkkopalvelussa, tai osta se netistä, tai marssi kirjakauppaan ostamaan se. (Jos sinulla on se jo, nosta se lukupinon päällimmäiseksi.) En pyydä, vaan vaadin.
Ilmastonmuutos on asia, jonka edessä ihmiskunnan tuntemukset jakautuvat kahtaalle: toisissa se herättää ääretöntä epätoivoa, toisissa taas faktojen kieltämiseen johtavaa epäuskoa. Toivo sen sijaan on tunne, jolle ilmastonmuutoskeskustelussa on tähän asti ollut tilaa äärimmäisen vähän. On kuitenkin tärkeää, että toivoa ylläpidetään. Muutoin voimme saman tien lyödä hanskat tiskiin ja alkaa viettää pitkiä jäähyväisiä planeettamme kustannuksella. Tämä kirja toivottavasti, t o i v o t t a v a s t i, palauttaa rahtusen toivoa niille, jotka sen lukevat. (Ja se avaa eräässä luvussa myös mielenkiintoisella tavalla sitä, miten eri persoonallisuustyypit vaikuttavat ilmastonmuutokseen suhtautumiseen. Tätä tietoa voi itse kukin hyödyntää, mikäli ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja tarpeesta ehkäistä niitä syntyy edelleen lähipiirissä tai työpaikan kahvihuoneessa juupas-eipäs-tason keskustelua.)
Kirjassa käydään toki läpi ilmastonmuutoksen seurauksia Suomelle vakavalla äänensävyllä: arktisten lajien edessä häämöttävä sukupuutto, lumitalvien katoaminen, merenpinnan nousu, uudet taudit ja tuholaiset... Meille kerrotaan kuitenkin myös keinoista, joilla muutoksen nopeuteen voidaan vaikuttaa: hiilen sidonta maaperään voi olla mahdollista, jos alamme harjoittaa maataloutta oikein. Fossiilisista irtipääseminen voi olla mahdollista, jos kerran öljyjätti Shellkin on alkanut raportoida vapaaehtoisesti toimintaansa liittyvästä hiiliriskistä sijoittajille. Maankäyttöä ja metsätalouttakin voidaan järkevöittää. Metsiemme hiilinieluista käytävä poliittinen keskustelu on hämmentänyt ja hämärtänyt käsityksiä siitä, miten metsiä voidaan hyödyntää kestävällä tavalla. Hyvän sään aikana avaa tätäkin debattia selkeästi.
Erityisen mielenkiintoinen on ajatus hiilen sidonnasta maaperään ruoantuotannon yhteydessä. Se kuitenkin vaatii maanviljelyn tapojen uudistamista ja ruoan uudelleen arvottamista. Olisinko valmis maksamaan enemmän tuotteista, jotka on viljelty hiilinieluna toimivalla pellolla? Totta kai olisin. Mutta minun ei sen vuoksi olisi luovuttava muista välttämättömyyksistä tai tingittävä elintasostani, ainakaan kovin paljoa. Läheskään kaikille tämä ei olisi mahdollista, ja jatkossakin kuluttaja todennäköisesti valitsee tuotteen hinnan perusteella, niin meillä kuin muuallakin. Olisi siis pystyttävä uudistamaan koko tuotannon ansaintalogiikka: pitäisi olla edullisempaa harjoittaa maanviljelyä, joka ylläpitää hiilinieluja, ja hiiltä vapauttavilla pelloilla kasvaneiden tuotteiden (lihantuotannosta puhumattakaan) pitäisi maksaa enemmän. EU:ssa ja Suomessa maataloutta tuetaan valmiiksi suurilla summilla, joten kaiken järjen mukaan tuki pitäisi vain kohdistaa uudelleen. Kuulostaa helpolta, mutta ei tietenkään sitä ole. Silti kuperkeikka on tehtävä, ja sillä on kiire.
Mitkään keinot eivät siis enää tässä vaiheessa ole helppoja, ja jotkin ovat lisäksi hyvin kyseenalaisia: alkaisimmeko siirtää arktisia lajeja turvaan uusille alueille, kun puuraja karkaa niiltä pohjoisemmas? Tai lähettäisimmekö maan kiertoradalle jättipeilejä, joilla heijastettaisiin sen verran auringon säteilyä takaisin avaruuteen, että lämpeneminen pysähtyisi? Kirjassa suhtaudutaan tämän kaltaisiin hokkuspokkustemppuihin varauksella, koska meillä ei ole tietoa niiden laajemmista vaikutuksista. Lisäksi ne antaisivat vääränlaisen kuvan muutoksen vakavuudesta: ei kuvatunkaltaisten menetelmien toimiminenkaan silti tarkoittaisi sitä, että voisimme jatkaa fossiilisten polttoaineiden tupruttelua kuten ennenkin. Tarvitsemme kaikkia mahdollisia keinoja, ja jossain vaiheessa saatamme joutua turvautumaan myös niihin takataskun jokerikortteihin.
Kussakin kirjan luvussa esitellään yksi ilmastonmuutokseen liittyvä teema. Kirja sopiikin siksi luku kerrallaan makusteltavaksi, ja tietoa on niin paljon, että sitä on hyvä prosessoida hetki, ennen kuin siirtyy seuraavan teeman pariin. Lukujen itsenäisen luonteen ansiosta kirjaa ei ole myöskään pakko lukea järjestyksessä alusta loppuun, vaan sieltä voi poimia teemoja luettavaksi oman kiinnostuksen ja tiedontarpeen mukaan.
Kirjan on kirjoittanut ryhmä journalistiikan opiskelijoita, ja se näkyy lopputuloksessa. Teksti on sujuvaa ja oman käsitykseni mukaan tieteellisesti aika täsmällistä. Asiantuntijoita kuullaan, ja he saavat kirjassa paljon tilaa niin kuin kuuluukin. Toimittajien ammattitaito ilmenee siinä, että asiat on helppo omaksua ja ymmärtää: tämän kirjan lukijan ei tarvitse olla ilmasto-, energia- tai ympäristöalan asiantuntija.
Tämä tieto on tuoretta vielä vuonna 2018. Teknologia ja tiede kuitenkin kehittyvät kovaa vauhtia, joten tämä kirja kannattaa lukea nyt. Kymmenen vuoden päästä se on manifesti siitä, mitä tiesimme vuonna 2017, mutta ennen kaikkea siitä, mitä teimme sillä tiedolla. Toivon ja haluan uskoa, että hyödynnämme tuota tietoa ja yritämme kaikkemme.
Kirja on kantta myöten myös asiallisen tyylikäs. Se muistuttaa tietyllä tavalla Helsingin Sanomien kuukausiliitteen visuaalisesti ja sisällöllisesti korkeatasoisia kokonaisuuksia. Karttoja ja graafeja on näin kovaa faktaa sisältäväksi teokseksi niukasti, mutta niiden poisjättäminen lienee tietoinen valinta, ulkoasusta tulisi muuten liian sanomalehtimäinen.
Hyvän sään aikana on syystäkin palkittu tämän vuoden tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Se sai myös Kanava-tietokirjapalkinnon vuonna 2017, ja oli viime vuonna ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi. Ja nyt: Huomio! Työryhmä ylläpitää kirjan kanssa samannimistä verkkosivustoa, jonka kautta se jatkaa ensiluokkaista ja ajankohtaista ilmastojournalismia. Esitän toisen vaateen: Ota sivusto seurantaan.
Sijoitan tämän kirjan HelMet-lukuhaasteen kohtaan 45: Palkittu tietokirja.
Hanna Nikkanen ym.: Hyvän sään aikana: mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken. Into kustannus, 2017. 320 sivua.
Mitä sitten? Sitä vaan, että tällä hetkellä mikään ei ole merkittävämpää kuin tämän kirjan aihe.
Hankintatapa: Lainattu perheenjäseneltä
Ilmastonmuutos on asia, jonka edessä ihmiskunnan tuntemukset jakautuvat kahtaalle: toisissa se herättää ääretöntä epätoivoa, toisissa taas faktojen kieltämiseen johtavaa epäuskoa. Toivo sen sijaan on tunne, jolle ilmastonmuutoskeskustelussa on tähän asti ollut tilaa äärimmäisen vähän. On kuitenkin tärkeää, että toivoa ylläpidetään. Muutoin voimme saman tien lyödä hanskat tiskiin ja alkaa viettää pitkiä jäähyväisiä planeettamme kustannuksella. Tämä kirja toivottavasti, t o i v o t t a v a s t i, palauttaa rahtusen toivoa niille, jotka sen lukevat. (Ja se avaa eräässä luvussa myös mielenkiintoisella tavalla sitä, miten eri persoonallisuustyypit vaikuttavat ilmastonmuutokseen suhtautumiseen. Tätä tietoa voi itse kukin hyödyntää, mikäli ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja tarpeesta ehkäistä niitä syntyy edelleen lähipiirissä tai työpaikan kahvihuoneessa juupas-eipäs-tason keskustelua.)
Kirjassa käydään toki läpi ilmastonmuutoksen seurauksia Suomelle vakavalla äänensävyllä: arktisten lajien edessä häämöttävä sukupuutto, lumitalvien katoaminen, merenpinnan nousu, uudet taudit ja tuholaiset... Meille kerrotaan kuitenkin myös keinoista, joilla muutoksen nopeuteen voidaan vaikuttaa: hiilen sidonta maaperään voi olla mahdollista, jos alamme harjoittaa maataloutta oikein. Fossiilisista irtipääseminen voi olla mahdollista, jos kerran öljyjätti Shellkin on alkanut raportoida vapaaehtoisesti toimintaansa liittyvästä hiiliriskistä sijoittajille. Maankäyttöä ja metsätalouttakin voidaan järkevöittää. Metsiemme hiilinieluista käytävä poliittinen keskustelu on hämmentänyt ja hämärtänyt käsityksiä siitä, miten metsiä voidaan hyödyntää kestävällä tavalla. Hyvän sään aikana avaa tätäkin debattia selkeästi.
Erityisen mielenkiintoinen on ajatus hiilen sidonnasta maaperään ruoantuotannon yhteydessä. Se kuitenkin vaatii maanviljelyn tapojen uudistamista ja ruoan uudelleen arvottamista. Olisinko valmis maksamaan enemmän tuotteista, jotka on viljelty hiilinieluna toimivalla pellolla? Totta kai olisin. Mutta minun ei sen vuoksi olisi luovuttava muista välttämättömyyksistä tai tingittävä elintasostani, ainakaan kovin paljoa. Läheskään kaikille tämä ei olisi mahdollista, ja jatkossakin kuluttaja todennäköisesti valitsee tuotteen hinnan perusteella, niin meillä kuin muuallakin. Olisi siis pystyttävä uudistamaan koko tuotannon ansaintalogiikka: pitäisi olla edullisempaa harjoittaa maanviljelyä, joka ylläpitää hiilinieluja, ja hiiltä vapauttavilla pelloilla kasvaneiden tuotteiden (lihantuotannosta puhumattakaan) pitäisi maksaa enemmän. EU:ssa ja Suomessa maataloutta tuetaan valmiiksi suurilla summilla, joten kaiken järjen mukaan tuki pitäisi vain kohdistaa uudelleen. Kuulostaa helpolta, mutta ei tietenkään sitä ole. Silti kuperkeikka on tehtävä, ja sillä on kiire.
Mitkään keinot eivät siis enää tässä vaiheessa ole helppoja, ja jotkin ovat lisäksi hyvin kyseenalaisia: alkaisimmeko siirtää arktisia lajeja turvaan uusille alueille, kun puuraja karkaa niiltä pohjoisemmas? Tai lähettäisimmekö maan kiertoradalle jättipeilejä, joilla heijastettaisiin sen verran auringon säteilyä takaisin avaruuteen, että lämpeneminen pysähtyisi? Kirjassa suhtaudutaan tämän kaltaisiin hokkuspokkustemppuihin varauksella, koska meillä ei ole tietoa niiden laajemmista vaikutuksista. Lisäksi ne antaisivat vääränlaisen kuvan muutoksen vakavuudesta: ei kuvatunkaltaisten menetelmien toimiminenkaan silti tarkoittaisi sitä, että voisimme jatkaa fossiilisten polttoaineiden tupruttelua kuten ennenkin. Tarvitsemme kaikkia mahdollisia keinoja, ja jossain vaiheessa saatamme joutua turvautumaan myös niihin takataskun jokerikortteihin.
Kussakin kirjan luvussa esitellään yksi ilmastonmuutokseen liittyvä teema. Kirja sopiikin siksi luku kerrallaan makusteltavaksi, ja tietoa on niin paljon, että sitä on hyvä prosessoida hetki, ennen kuin siirtyy seuraavan teeman pariin. Lukujen itsenäisen luonteen ansiosta kirjaa ei ole myöskään pakko lukea järjestyksessä alusta loppuun, vaan sieltä voi poimia teemoja luettavaksi oman kiinnostuksen ja tiedontarpeen mukaan.
Kirjan on kirjoittanut ryhmä journalistiikan opiskelijoita, ja se näkyy lopputuloksessa. Teksti on sujuvaa ja oman käsitykseni mukaan tieteellisesti aika täsmällistä. Asiantuntijoita kuullaan, ja he saavat kirjassa paljon tilaa niin kuin kuuluukin. Toimittajien ammattitaito ilmenee siinä, että asiat on helppo omaksua ja ymmärtää: tämän kirjan lukijan ei tarvitse olla ilmasto-, energia- tai ympäristöalan asiantuntija.
Tämä tieto on tuoretta vielä vuonna 2018. Teknologia ja tiede kuitenkin kehittyvät kovaa vauhtia, joten tämä kirja kannattaa lukea nyt. Kymmenen vuoden päästä se on manifesti siitä, mitä tiesimme vuonna 2017, mutta ennen kaikkea siitä, mitä teimme sillä tiedolla. Toivon ja haluan uskoa, että hyödynnämme tuota tietoa ja yritämme kaikkemme.
 |
| Kansikuvassa on pakastettu riekko Kilpisjärven biologisella tutkimusasemalla. Kuva on valittu vuoden lehtikuvaksi kuvajournalismi 2017 -kilpailussa. |
Kirja on kantta myöten myös asiallisen tyylikäs. Se muistuttaa tietyllä tavalla Helsingin Sanomien kuukausiliitteen visuaalisesti ja sisällöllisesti korkeatasoisia kokonaisuuksia. Karttoja ja graafeja on näin kovaa faktaa sisältäväksi teokseksi niukasti, mutta niiden poisjättäminen lienee tietoinen valinta, ulkoasusta tulisi muuten liian sanomalehtimäinen.
Hyvän sään aikana on syystäkin palkittu tämän vuoden tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Se sai myös Kanava-tietokirjapalkinnon vuonna 2017, ja oli viime vuonna ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi. Ja nyt: Huomio! Työryhmä ylläpitää kirjan kanssa samannimistä verkkosivustoa, jonka kautta se jatkaa ensiluokkaista ja ajankohtaista ilmastojournalismia. Esitän toisen vaateen: Ota sivusto seurantaan.
Sijoitan tämän kirjan HelMet-lukuhaasteen kohtaan 45: Palkittu tietokirja.
Hanna Nikkanen ym.: Hyvän sään aikana: mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken. Into kustannus, 2017. 320 sivua.
Mitä sitten? Sitä vaan, että tällä hetkellä mikään ei ole merkittävämpää kuin tämän kirjan aihe.
Hankintatapa: Lainattu perheenjäseneltä
Kommentit
Lähetä kommentti